Kenelle kasvojenkohotus sopii?
Moni alkaa pohtia kasvojenkohotusta siinä vaiheessa, kun peilikuva ei enää vastaa omaa tunnetta itsestä. Kasvot voivat näyttää väsyneiltä tai raskailta, vaikka olo olisi virkeä. Ensimmäisenä ratkaisuna kokeillaan usein pistoshoitoja, mutta ajan myötä niiden vaikutus ei aina riitä korjaamaan ikääntymisen aiheuttamia rakenteellisia muutoksia.
Mistä sitten tietää, milloin kasvojenkohotus voi olla oikea vaihtoehto? Vastaus ei riipu pelkästään iästä, vaan ennen kaikkea siitä, miten kasvojen kudokset ovat muuttuneet ja millaisia tuloksia toimenpiteeltä toivotaan.
Ikääntyminen näkyy jokaisella yksilöllisesti
Kasvojen ikääntyminen on luonnollinen osa elämää, mutta sen eteneminen on hyvin yksilöllistä. Iho menettää vähitellen kimmoisuuttaan, rasvakudos siirtyy alaspäin ja kasvojen syvemmät tukirakenteet löystyvät. Muutokset näkyvät usein vähitellen, minkä vuoksi niitä ei aina itse huomaa ennen kuin valokuvat tai oma peilikuva alkaa näyttää väsyneemmältä kuin miltä tuntuu.
Tyypillisiä ikääntymisen merkkejä ovat esimerkiksi:
- leukalinjan pehmeneminen
- poskien laskeutuminen ("hamsteripussit")
- syvenevät nasolabiaalijuonteet
- löystyvä iho leuan alla ("kalkkunakaula")
- väsyneen tai surullisen ilmeen korostuminen.
Nämä muutokset eivät johdu pelkästään ihon kimmoisuuden katoamisesta, vaan myös kasvojen syvemmistä tukirakenteiden löystymisestä.
Milloin täyteaineet eivät enää riitä?
Täyteaineilla voidaan palauttaa menetettyä volyymia ja pehmentää juonteita, mutta niiden tarkoituksena ei ole nostaa laskeutuneita kudoksia.
Kun kasvojen rakenteellinen ikääntyminen etenee, suuretkaan täyteainemäärät eivät enää tuota luonnollista lopputulosta. Tällöin kirurginen kasvojenkohotus tarjoaa pitkäkestoisemman ratkaisun.
Moni hakeutuukin konsultaatioon juuri siinä vaiheessa, kun aiemmin hyvin toimineet pistoshoidot eivät enää vastaa odotuksia.
Kenelle SMAS-lift sopii?
SMAS-lift -kasvojenkohotus sopii henkilölle, jonka kasvojen kudokset ovat alkaneet laskeutua ja joka toivoo luonnollista, pitkäkestoista lopputulosta.
Tyypillisiä syitä hakeutua konsultaatioon ovat:
- leukalinjan löystyminen
- niin sanottujen leukapussien muodostuminen
- laskeutuneet posket
- ylimääräinen iho kaulan alueella
- tunne siitä, että alakasvot roikkuvat ja näyttävät jatkuvasti väsyneiltä.
Sopivaa ajankohtaa ei määritä syntymävuosi. Jollekin kasvojenkohotus voi olla ajankohtainen jo noin 45-vuotiaana, kun taas toiselle vasta yli 60-vuotiaana. Ratkaisevaa ovat kasvojen yksilölliset muutokset, ihon laatu ja omat tavoitteet.
Miksi juuri SMAS-lift?
SMAS tulee sanoista Superficial Musculoaponeurotic System. Se tarkoittaa kasvojen syvää tukikalvorakennetta, jonka käsittely mahdollistaa luonnollisen ja pitkäkestoisen lopputuloksen.
Kun myös syvemmät kudokset kohotetaan, kasvojen muodot palautuvat luonnollisemmiksi ilman, että ilme muuttuu kireäksi. Samalla lopputuloksesta tulee pitkäkestoisempi, kun nosto ei perustu pelkkään ihon kiristämiseen. Tavoitteena ei ole muuttaa kasvonpiirteitä, vaan palauttaa niiden luonnollinen nuorekkuus.
.png?width=556&height=292&name=l%C3%A4nderikuvat%20(4).png)
Entä minilift?
Kaikki eivät tarvitse laajaa kasvojenkohotusta.
Jos ikääntymisen merkit ovat vielä vähäisiä ja painottuvat alakasvojen ylimääräiseen ihoon, minilift voi olla riittävä vaihtoehto. Laajemmissa muutoksissa SMAS-lift tarjoaa kuitenkin kokonaisvaltaisemman ja pitkäkestoisemman tuloksen.
Sopivin hoitomuoto arvioidaan aina henkilökohtaisessa konsultaatiossa.
Mitä konsultaatiossa arvioidaan?
Kasvojenkohotusta suunniteltaessa arvioidaan muun muassa:
- ihon kimmoisuus
- kasvojen kudosten laskeutuminen
- leukalinjan ja kaulan alue
- aiemmat esteettiset hoidot
- asiakkaan tavoitteet ja odotukset.
Kaikille ei suositella kasvojenkohotusta. Joskus paras ratkaisu voi olla minilift, silmäluomileikkaus, kulmien nosto tai vaikka pelkkä nanorasvansiirto. Tavoitteena on löytää juuri asiakkaalle sopivin vaihtoehto.
.jpg?width=443&height=296&name=Kopio%20mallista%20l%C3%A4nderikuvat%20(5).jpg)
Luonnollinen lopputulos alkaa huolellisesta suunnittelusta
Onnistuneen kasvojenkohotuksen tavoitteena ei ole muuttaa ihmisen ulkonäköä, vaan palauttaa kasvoille levännyt, raikas ja luonnollinen ilme. Huolellinen suunnittelu, oikean tekniikan valinta ja plastiikkakirurgin kokemus, sekä asiakkaan aito kohtaaminen ovat ratkaisevassa asemassa onnistuneen lopputuloksen saavuttamisessa.
Jos pohdit, voisiko kasvojenkohotus olla sinulle sopiva vaihtoehto, henkilökohtaisessa konsultaatiossa voidaan arvioida, mikä hoitomuoto vastaa parhaiten omia toiveitasi ja kasvojesi yksilöllisiä tarpeita.
Usein kysyttyä kasvojenkohotuksesta
Kokosimme yhteen kasvojenkohotukseen ja SMAS-liftiin liittyviä kysymyksiä. Jos et löydä vastausta omaan kysymykseesi, ota yhteyttä. Autamme mielellämme!
Missä iässä kasvojenkohotus kannattaa tehdä?
Kasvojenkohotukselle ei ole tiettyä ikärajaa. Toimenpidettä harkitaan yleensä silloin, kun kasvojen ikääntymisen merkit, kuten poskien laskeutuminen, leukalinjan pehmeneminen tai kaulan ihon löystyminen, alkavat häiritä. Monille sopiva ajankohta on 45–60 vuoden iässä, mutta kasvojenkohotus voidaan tehdä myös tätä nuoremmille tai vanhemmille henkilöille, jos siihen on yksilöllinen tarve.
Ratkaisevaa ei ole ikä, vaan kasvojen rakenne, ihon laatu ja asiakkaan omat toiveet. Konsultaatiossa plastiikkakirurgi arvioi tilanteen ja suosittelee, onko kasvojenkohotus, mini lift vai jokin muu hoitomuoto paras vaihtoehto juuri sinulle.
Riittävätkö täyteaineet vai tarvitsenko kasvojenkohotuksen?
Täyteaineilla voidaan korjata ikääntymisen ensimerkkejä, kuten kasvojen volyymin vähenemistä ja syventyneitä juonteita. Kun kasvojen kudokset ovat kuitenkin selvästi laskeutuneet ja iho on löystynyt, pelkät täyteaineet eivät yleensä enää riitä palauttamaan kasvojen luonnollisia piirteitä. Tällöin kasvojenkohotus voi tarjota pitkäkestoisemman ja luonnollisemman lopputuloksen.
Sopivin hoitomuoto riippuu aina kasvojen yksilöllisestä rakenteesta, ihon laadusta ja omista toiveistasi. Konsultaatiossa plastiikkakirurgi arvioi tilanteesi ja suosittelee juuri sinulle parhaiten soveltuvaa vaihtoehtoa – olipa se kasvojenkohotus, mini lift, pistoshoidot tai niiden yhdistelmä.
Mitä SMAS-lift korjaa?
SMAS-lift korjaa kasvojen ikääntymisen aiheuttamia rakenteellisia muutoksia. Toimenpiteessä kohotetaan kasvojen syvempiä tukirakenteita, jolloin laskeutuneet kudokset palautuvat luonnollisemmalle paikalleen. SMAS-lift kohdistuu erityisesti alakasvoihin ja kaulan alueelle, ja sillä voidaan kohentaa esimerkiksi poskien laskeutumista, pehmentynyttä leukalinjaa, alkavia leukapusseja, syviä nasolabiaalijuonteita sekä kaulan alueen löystynyttä ihoa. Otsan ja kulmien ikääntymismuutokset korjataan tarvittaessa erillisellä otsan- tai kulmienkohotuksella.
Liittyykö kasvojenkohotukseen riskejä?
Kuten kaikkiin kirurgisiin toimenpiteisiin, myös kasvojenkohotukseen liittyy mahdollisia riskejä. Tavallisimpia ovat turvotus, mustelmat, verenvuoto, haavan paranemiseen liittyvät ongelmat, tulehdus sekä arpeutuminen. Harvinaisempia komplikaatioita voivat olla esimerkiksi hermovauriot tai epäsymmetrinen lopputulos.
Riskejä voidaan vähentää huolellisella leikkaussuunnittelulla, kokeneen plastiikkakirurgin osaamisella sekä noudattamalla tarkasti annettuja jälkihoito-ohjeita. Ennen toimenpidettä käydään aina perusteellinen konsultaatio, jossa arvioidaan terveydentila, keskustellaan mahdollisista riskeistä ja varmistetaan, että kasvojenkohotus on turvallinen ja sopiva vaihtoehto juuri sinulle.
Kuinka paljon SMAS-lift kasvojenkohotus maksaa?
SMAS-lift kasvojen kohotusleikkauksen hinta Clinic Helenassa on noin 10 000€ + alv 25.5%. Tarkempi hinta varmistuu vastaanoton yhteydessä. Lue lisää kasvojen kohotuksesta täältä.